lauantai 23. heinäkuuta 2016

Muutama vinkki tomaattisiin alkuruokiin

Kotimaiset tomaatit ovat nyt parhaimmillaan ja niitä saa kaupasta edullisesti. Kannattaa suosia siis kotimaisia tomaatteja ruoanlaitossa. Tässä muutama vinkki tomaattisiin alkuruokiin tai miksei myös pikkunälkään lounaalla syötäviksi. Ensin viikko sitten tarjottuun paahdettuun tomaattikeittoon. Alkuperäinen ohje löytyy Glorian ruoka ja viinilehdestä 4/16.


(Ohje neljälle)
8 kypsää tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
8 dl kasvislientä
2 viipaletta kuivahtanutta vaaleaa leipäviipaletta
2 tl sokeria
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 dl lehtipersiljaa silputtuna
100 g fetajuustoa
(keittoon olisi kuulunut myös mustapapuja, mutta ne jätin pois)

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Poista kovat kannat tomaateista ja halkaise ne kahtia. Pistä leivinpaperin päälle uunipannulle ja pirskota tomaattien päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paahda kuumassa uunissa 15 min.

Hienonna sipuli ja valkosipuli. kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulit. Lisää juustokumina ja jatka kuullottamista. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi.

Lisää paahtuneet tomaatit, leipäviipaleet, sokeri ja mustapippuri kattilaan. Keitä muutama minuutti sekoitellen. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella.

Lisä annoksiin fetamurua ja yrttejä koristeeksi, nauti ihanasta makuelämyksestä!

Keitto sai kovasti kehuja  ja tätä tehdään meillä varmasti toistekin. Toisena vinkkinä lakupalaksi hehkutan Bruchetta leipiä. Näiden herkullisten leipien helppo ohje löytyy täältä.






Lauantai täällä kesäkodilla on kulunut marjametsässä. Mustikkaa keräsin tänään neljä litraa ja loppumetreillä kaaduin pöpelikköön jonka seurauksena osa mustikoista levisi pitkin tanteretta. Kyllä hetken harmitti, mutta onneksi noita marjoja riittää yllinkyllin.  Huomenna siis uusin voimin marjametsään


.

Mukavaa illanjatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ah, tomaattikeittoa yksi annos, kiitos! Näyttää ihanalta... nuo Arabian Fasaani-sarjan lautaset on muuten aivan ihania <3
    Kivaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  2. Namskis mitä ohjeita!
    Meilläkin tykätään tomaattikeitosta. Tuota ohjetta täytyy joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Voi apua, mikä harmillinen tapaus mustikoiden kanssa. Itse olisin kyllä synkistellyt kovastikin, sillä pidän marjanpoimimista aika rankkana hommana :D
    Satoisaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kovin harmittikin, itku ei ollut kaukana. Mies kuitenkin tsemppasi ja auttoi keräämään uudet marjat!

      Poista
  4. Ihania tomaattiherkkuja. Tomaattikeitto on kyllä niin hyvää. AUrinkoisia päiviä

    VastaaPoista
  5. Ihania tomaattiherkkuja. Tomaattikeitto on kyllä niin hyvää. AUrinkoisia päiviä

    VastaaPoista