perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kirjolohi-perunanyytit

Niin kuin olen aikaisemminkin maininnut, meillä ei paljon viikolla kokkailla. Siksi onkin kiva aloittaa viikonloppu keittiössä yhdessä ruokaa tehden. Tänään kokeiluun valikoitui uudesta Pirkka-lehdestä bongattu resepti.



Tämä herkkuresepti pääsee kyllä suosikkien listalle. Nopeasti maukasta ruokaa ja helposti.



Vielä nopeammin tulisi, jos olisi ollut edellisenä päivänä keitettyjä perunoita. Vaan eipä tämän teossa kauan mennyt, vaikka aloitettiin uusien perunoiden keittämisellä.



Ohje löytyy siis uusimmasta Pirkka-lehdestä. Laitan reseptin myös tänne blogiin talteen.

6 annokseen tarvitset:
n. 580 g kirjolohta
1 kg uusia perunoita keitettynä
4 isoa tomaattia
4-6 nippusipulia varsineen
2 rkl kapriksia
ripaus suolaa
ripaus maustepippuria
tilliä hienonnettuna

lisäksi
leivinpaperia
alumiinifoliota
öljyä

1.
 Viipaloi perunat, tomaatit ja sipulit limittäin öljytylle leivinpaperille. Mausta suolalla ja pippurilla.
2.
Kuutioi ja suikaloi kirjolohi ja laita nyyttien pinnalle. Lisää lopuksi kaprikset ja tuore tillisilppu.
3.
 Sulje nyytit ja kiedo ne folioon. Kypsennä uunissa 225 asteessa n. 15 minuuttia.



Valmiiden nyyttien kanssa syötiin tuorejuusto-kermaviilikastiketta ja raikasta salaatti. Nams, oli kyllä hyvää!



Lopuksi haluan kiittää Enkulin käsitöitä kivasta postista. Kirjan ohjeet pääsee takuuvarmasti kesälomalla kokeiluun!



 Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Herkullisen simppeliä ruokaa ja varmasti hyvää. Täytyy kokeilla.
    Mukavaa viikonloppua sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tullut oikein kalan ystävä! Kuka olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten :)

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta, täytyypä kokeilla. Hyvän kirjan sait:)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Herkulliselta näyttää ja hyvää varmasti onkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ja herkullista.
    Onpa kiva, että kirjasta on sinulle iloa.

    VastaaPoista
  5. Tuo herkku menee varmasti testiin! Todella maukkaan näköistä!!!
    Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista