sunnuntai 5. elokuuta 2012

Päivä Viivin ja Mimmin seurassa


Meillä on viikonloppuhoidossa ystäväni koira, Mimmi. Vähän ennakkoon jännitin sitä miten elämä kahden koiran kanssa onnistuu, mutta hyvin meillä on yhteiselo sujunut. Minulla on koko ajan tunne, että minua seurataan. Kaksi koiraa kulkee kannoillani kaikkialle. Viivinhän on myös seurattava kun Mimmikin seuraa, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä kivaa toinen voi saada osakseen.


Koirat tuntuvat myös olevan hieman mustasukaisia jaetusta huomiosta ja kummankin on oltava kokoajan lähellä rapsuttavaa kättä. Nettisurffailu oli hieman hankalaa.


Keskenään nämä koirat eivät leiki, mutta eivät myöskään tappele Niinpä Mimmi kuljettaa lelujaan minulle....


ja Viivi seuraa tilannetta sohvalta hieman unisena :)


Mukavaa sunnuntaita!



9 kommenttia:

  1. Kyllä vaan on sinulla siellä parasta seuraa ja tuttu tunne tuo seuraaminen:)
    Tuossa kuvassa missä surfaillet niin en erota onko Viivi vai Mimmi ovat niin suloisen samannäköisiä.
    Onkohan Mimmillä ikävä kotiin, kun leikki ei maita, mutta hyvä kun eivät tappele keskenään.

    Mukavaa sunnuntaita myös teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surffailukuvassa Mimmi retkotta mahan päällä vaatien rapsutusta.
      Kyllä Mimmi leikkii mutta ei Viivin kanssa. Kummalakin koiralla on ne omat juttunsa.

      Poista
  2. Meillä kun tulee Niilolle vieraita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa, mutta poikiahan he ovatkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nää on ihan rauhallisia molemmat. Ikäkin varmaan jo vaikuttaa kun ei ole kyse ihan nuorista koirista.

      Poista
  3. Ihania koiruleita <3 ja ihania kuvia oot saanu otettua :) Läppärikuva :D ja tuo "Tuon lelun sulle"-kuva hauskoja :D

    VastaaPoista
  4. Kiva hoidokki. Olet varmasti aika ihana noiden kahden mielestä :)

    Olin juuri vadelmapuskassa Pehmotassun kanssa. Räksät pysyivät meistä kaukana.

    VastaaPoista
  5. Voih... mä en kestä. Noi on NIIN suloisia. Tuo nettisurffailukuva on hauska.

    VastaaPoista
  6. Samallainen meininkin, kun noilla meidän puudeleilla:)
    On ne fiksuja!;)

    VastaaPoista